torstai 28. toukokuuta 2009

Kuvia toukokuulta

Tässä taas muutama kuva

Piti ostaa peltorit että pärjää töissä ku ensviikolla alkaa, ja heti piti tuunata, mp3 soitin kiinni kun on kerta mahdollista :)

Voikukka

Omenapuukin jo lehdessä

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Käppäilyä

Tänään oli Oulujoen seurakunnan kirkkoherran vaalit. No, siellä kävin äänestämässä ehdokasta ja sitten kamera kaulassa kuljeskelin jälleen kuvailemassa. Tämä on sellainen harrastus että se vie loputkin rahat, on aina katselemassa uusia objektiiveja sun kuvaus tilpehööriä. Ei siinä, mukava harrastus. Tänään on myös kaatuneitten muistopäivä, sitä kunnioittaen pistän tässä siihen liittyen muutaman kuvan. Kotona on myös saatu seiniä laudoitettua jo ihan mukavasti, takapihan seinä jo ihan kokonaan.

Perjantaina kävin katsomassa Wilma seuranta järjestelmästä kouluni edistymistä. No, siellähän oli merkitty 120 OV täyteen, sähkäri siitä tulee sitten:)

Hieno kirkkotie

Isänmaan puolesta

Pihapolku

Hiiret korvalla

tiistai 12. toukokuuta 2009

Kuvia

Nyt tuli käytyä muutama kuva räpsäseen. Tässä on linkki uusiin kuviin. Kommenttia. Samalla ajattelin kokeilla, tuleeko kuukauden kuvasta mitään, aika suuri on jo blogi :D

Kuvia Oulusta

Uusi kamera

Nyt tässä on tullut kameraa räpläiltyä ihan onnessaa, Nikon D40 ja hyviä kuvia tullee vaikkei mikään ykkösluokan kamera ookkaa. Pistetään tässä illalla pieni kuvakollaasi näytille.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Blogi

Pitääpä tuo aloittaa tämä bloggaaminen itelläkin.  Katsotaan miten käy tämän kanssa, kuvia aion tänne laittaa enemmissä määrin, mutta myös jottai juttua.  Syksyllä tämä taitaa jäädä vähän niinku pois hiljaisemmaksi.