sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän pakolliset kuvat.



Itsenäisyyspäivä

Kotona ollaan itsenäisyyspäivänä, tässä muutama kuva päivältä, ei päivään liittyvää kun ei jaksanut lähteä minnekkään kulkemaan. 


Valoa tarvitaan talven pimeyteen vieläkin

Talven lumia, kasautuu

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Ginesin jälkee

Noniin, nyt tultiin taas lomille kolmen viikon jälkeen. Siihen väliin mahtuu leiriä, oppitunteja ja kuumetta. Jälkimmäinen tietenkin ei kuulunut millään muotoa ohjelmaan mutta se kummiskin nousi reiluun 39 asteeseen, ei sitte tiedä oliko se mitä tautia, jotain kummiskin. Ajoleiri oli mahtavin kokemus tähän mennessä, siis aivan mahtava. Siellä pääsi autolla ajeleen ihan tarpeeksi. Viikko Rovajärjven lumisissa maisemissa teki vain hyvää.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

---

Noniin, se on E-kausi hyvässä vauhdissa jo, ja ollaan hyvin paljon tutustuttu tuleviin työkaluihin, kuten masit sisu 150, 151, 130 ja ym. Kovasti ollaan kulmaa peruuteltu kässy perässä ja tulipa sitä jo rekalla käytyä keskustassakin ajeltua. Onhan se melko jännää ajella siellä. Muutenhan tämä puolivuotta on nyt vain autokoulua. Toki sitten ollaan mukana ihan jääkärikuorossa laulamassa ja meillä pitää juhlissa käydä esiintymässä. Esimerkkinä jääkäriprikaati 30 vuotta, samassa yhteydessä on myös paraati sodiksen keskustassa.

lauantai 29. elokuuta 2009

Vala

Ja nyt ollaan jääkäreitä, vala vannottiin kemijärvellä 28.8.2009. Tätä ennen oli kaikkea hauskaa. Ajettiin 100 km pyörillä Sodankylästä Rovajärven Heinuvaaraan. Meinasihan ne paikat olla mukavan puuteria. Onneksi oli parempi pyörä kuin edellinen ja lisäksi siinä oli pehmeä penkki. Nyt sitten maanantaina alkaa se E kausi, jonka lisäksi pääsen autokouluun ja sitä ollaankin autosotamiehiä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Viikko ennen valaa

Noniin, terve taas, ollaan lomilla. 2 viikkoa oltiin kiinni sodankylässä ja olihan se melko rankkaa aikaa, kun oli morkula leiri ja pari marssia sekä kuumetauti. Jouduin jäämään taistelu ja ampumaleiriltä pois kun sairastelin ja se piti korvata juuri ennen lomaa. Oli muuten melko paineet että pääseekö vaiko eikö. No pääsinhän minä sitten. Oli ankarat hajotukset päällä kyllä mutta nyt paineet laskee, ensiviikolla valamarssi 110-120 km ja vala Kemijärvellä.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Toppila

Kävinpä lauantaina vähä kahtelemassa rantaa, oli porukkaa ja myös kuvanki otin. 


lauantai 8. elokuuta 2009

Kotona 8.8.2009

Jälleen lomat, viime viikko meni varsin liikunta painotteisesti.  Cooperin testissä tuli 2650m ja se on meidän komppanian kärkipäästä. Tällä viikolla oltiin yksi yö teltassa kasarmin takapihalla, minulla oli ensimmäinen kipinä ja vartio vuoro. Kamiina mokoma ei meinannut aluksi syttyä mutta kun tuli tuli, niin kamiina hohti punaisena torvea myöten ja komea ketunhäntä näkyi putkesta, alikessu huusi teltasta että et tänä yönä laita enää puuta tuohon kamiinaan omalla vuorolla, oli kyllä kuuma. Kyllä se huvitti. Tetsaus vain oli melko inhottavaa, mikä oli sinä iltana kertausta. Sitten toinen ärsyttävä asia on se että meidän tupaan tuli henkilö joka on tyhmempi kuin saapas, menee hermot sen kanssa monesti. Tiedossa onkin sitte kahden viikon gines ja morttileiri, sekä yksi yön yli tetsaus. On sitä varmaan sitte ihan poikki. Kertoillaan sitten lisää.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Lomilla 2

Kyllä kyllä, nyt on jo toiset lomat kierrossa ja seuraava viikonpäästä. Intti menee kyllä nopeasti, jo kolme viikkoa, viikon päästä jo puolet P kaudesta mennyt. Vaan mitä sitä ollaan viikolla tehty.

Okei: Tst koulutusta keskiviikkona ja torstaina, aivan iki ihanaa, saa ryömiä ja kontata ja paikat iha verillä sekä kypärä painaa päässsä.. Olihan ne polvet vetelänä ja mustelmilla. Onneksi en joutunut siihen ryhmään joka ensimmäisenä harjoittelu maastoutumista, kaverit ui suossa niin että maastokuviointi katosi kokonaan :D. Perjantaina päästiin ampumaan tauluun, olihan se mukavaa kohdistaa asetta kun kaikki osui tauluun, yhdellä kaverilla oli aseessa tehty TJ pila, edes valojuovilla eivät saaneet kohdistettua. Perjantaina tuli myös kokelaat, vaan on ne tuimia ja pelottavia, tosin ei niin virka intoisia. "HUOMIO!! Herra kokelas! Huolto osaston tupa numero 16, valmiina tupa, kaappi ja siisteystarkastustanne varten. Ilmoitti alokas *nönnönnöö*". Tähän tapaan. Ruokailuun mentäessä ja palatessa sitten näin, "ASENTO! KÄÄNNÖS OIKEAAN PÄIN. SUUNTANA, NÄKKÄRINMURSKAAMO, TAHDISSA MARS!! Palatessa kohde on sitten vaan aamujen talo...

Ens viikolla ei tetsausta, vain ase ja ampumakoulutusta ja liikuntakoulutusta, Jee!!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Lomilla

Terveppä taas. Nyt ollaan lomilla, ja lomat alkoi jo perjantaina, suoraan ranualle sodiksesta. Ranualla oli taas paljon porukkaa, vissii 18 000. Kamera toki oli mukana mutta eihän vanhemmat muistanu ottaa mulle muistikorttia mukaan nii ei saanu kuvia. 

Sodiksessa on aika mennyt mukavasti, tosin vähän ankeaa se on, herätys oli klo 5 joka aamu. Ei paljoa eka aamu naurattanu, eikä myöskää "herra alikersantti, alokas nönnönnöö ilmoittautuu jstkn" tunnu kovin mukavalta. Herroja herrojen perään. Punkan ja pinkan teko toki onnistuu tuvan parhaiten, mutta aseen puhdistus ei, ei menny tarkastuksesta läpi, vika myös siinä että sormi havaitsee liat mutta rätti ei mahdu laatikon sisään, pitää olla vanupuikkoja. Myös eka puhdistus oli kyseessä. Vala Kemijärvellä 28.8, siihen mennessä on opeteltu konttaamaan uudellee metsässä, pyörilty yhtenä päivänä se 110 km ja joka vkl vapaata, pl yksi gines, virka-apu. Paikka on toki Sodankylä, HKK, huolto ja kuljetus komppania, paikallisesti huumori ja komedia komppania, sekä 2. alokas joukkue.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Reiska

Tulipa käytyä päiväseltään Reisjärven opistoseuroissa. Viimeinen siviili viikonloppu, joten kaikki irti. Armeijasta pitää sitten pitää pientä kirjoittelua täällä, ja kuvia jos mahdollista. Tässä reiskalta muutama kuva.

Taiteilijan vapauksia

Pimeä

Räisälän tie

Illan viileyttä

Apinoita?

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Helsinnissä

Tulipa käytyä viikonloppuna Helsingissä, mukavaa oli, oikein turistina siellä.

Helsingin tuomiokirkko, erikoista on se että sisältä se on lähes samankokoinen kuin Oulun, Oulussa vain kiertävät lehterit puuttuu.

Eläintarhassa riikinkukko

Kenguru syö pajua

Lokki lautalla vapaamatkustajana

Suomenlinnaa

Linnoitusta

Marski

Svinhufvud

Suviseurat

Suvarit oli ja meni, muutama kuva.

Teltassa

Lämmintä

Juhlaportti

Ennen lauantai illan puheenvuoroa, odottaa telttaan pääsyä

Yleiskuva

Mitä siellä on?

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Juhannus

Juhannus, valon, Suomen lipun ja Johannes Kastajan päivä. Juhannuksena Kunnaalla ja Pyhityksellä. Valoa ja Suomen lippua ei oikein ollu mutta juhannuksen pääsanoman äärelle sai pysähtyä seuroissa.

Maisema Kunnaan kunnaan päältä

Joutsenet poikasten kanssa

Kunnaan kokko mallia K09

Kuvaaja työssään

Matkalla pyhitykselle, reitin neuvottelu käynnissä

Kosto



Kuusi

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Mökillä.

Tulipa käytyä mökillä, oli puu kaatunut rannassa. Myös metsässämme oli kaatunut puita. Kylmää oli. Muutama kuva

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Optiikkaa

Olipa nopea optiikan osto. Ostin käytettynä jatketta kitti linssille, 55-200 kuvanvakaimella.  

Nikon D40
- 18-55mm Kit linssi
- 55-200mm VR kuvanvakain. Irrallaan kameran vieressä, UV suoja paikoillaan, ja sen edessä vastavalosuoja

Varis oksalla. Liian tummakuva

Varis latvassa, vastavaloon.

torstai 28. toukokuuta 2009

Kuvia toukokuulta

Tässä taas muutama kuva

Piti ostaa peltorit että pärjää töissä ku ensviikolla alkaa, ja heti piti tuunata, mp3 soitin kiinni kun on kerta mahdollista :)

Voikukka

Omenapuukin jo lehdessä

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Käppäilyä

Tänään oli Oulujoen seurakunnan kirkkoherran vaalit. No, siellä kävin äänestämässä ehdokasta ja sitten kamera kaulassa kuljeskelin jälleen kuvailemassa. Tämä on sellainen harrastus että se vie loputkin rahat, on aina katselemassa uusia objektiiveja sun kuvaus tilpehööriä. Ei siinä, mukava harrastus. Tänään on myös kaatuneitten muistopäivä, sitä kunnioittaen pistän tässä siihen liittyen muutaman kuvan. Kotona on myös saatu seiniä laudoitettua jo ihan mukavasti, takapihan seinä jo ihan kokonaan.

Perjantaina kävin katsomassa Wilma seuranta järjestelmästä kouluni edistymistä. No, siellähän oli merkitty 120 OV täyteen, sähkäri siitä tulee sitten:)

Hieno kirkkotie

Isänmaan puolesta

Pihapolku

Hiiret korvalla